Nimittäin sitä motivaatiota mitä tuossa aikaisemmin peräänkuulutin.

Sain tilaisuuden osallistua Andreas Trappen valmennukseen joka oli maajoukkue ratsukoille tarkoitettu. Siellä oli kuitenkin poissaoloja, joten sain tilaisuuden osallistua.

Jos oli motivaatio hukassa niin ei ole enää! Mies ei ikinä ole nähnyt minua tai hevostani. Ensimmäisen tunnin alussa kerrottiin omista ongelmista. Kerroin meidän suurimmasta ongelmasta ja siitä, että olen työstänyt ongelmaa koko syksyn. Esitin siinä sitten miten me kuljetaan, kunnes Andreas  pysäytti meidät. Kysyi, että mikä se teidän ongelma olikaan ja sanoi, että ei ole semmoista ongelmaa enää. :D Siis tuohon lauseeseen kiteytyi koko valmennuksen paras anti ;o) Tuo lause oli koko rahan arvoinen.

Tiedättekö, kun ratsastaa tuolla pimeällä metsätiellä edestakas ilman, että kukaan näkee. En ole päässyt niihin aluevalmennuksiinkaan, joten ei ole ketään sanonut ollaanko edistytty vai peräti menty taaksepäin. Sitten tulee Herra Trappe ja sanoo, ettei meillä ole tuommoista ongelmaa. Mä olin yhtä hymyä, voitte varmasti kuvitella. Piiiiitkä työ on vihdoinkin tuottanut tulosta.

Viikonlopun anti oli loistava. Paljoa ei mies puhunut, mutta silloin kun puhui, niin puhui asiaa. Hän ratsasti sukkista jokaisella tunnilla. La aamu tuntina meni ja kokeili yleisesti sekä suoristi sukkiksen (joka siis kulkee kaula vinossa, mun vammautuneen epäsymmetrisen lannerankani takia). La iltana oltiin baanalla ja silloin Andreas meni sukkiksella parit passi pätkät. Totesi, ettei kannata vielä vuoteen alkaa treenaamaan passia. Sanoin, että ei ole aikomustakaan. ikinä. kai.

Sunnuntaina mentiin sitten maneesissa ja harjoiteltiin ravia. Tunti päättyi siihen, että minä nauroin sukkiksen selässä maaten ja Andreas meinasi palliltaan pudota, kun nauroi niin kauheesti. Oltiin kaksisteen maneesissa ja kylläpä nauru raikui. Andreas oli edellisenä päivänä pidentänyt jalustimia mulle. En sitten saanut tukea jaloille ravissa, joten kädet alkoivat vatkaamaan vimmatusti. Andreas kertoi sitten hyvän vinkin, että miten saan kädet pysymään paikallaan. No, se ei ihan toiminut.... :D

Kokonaisuuteen Andreas oli varsin tyytyväinen. Hevosesta sanoi sen olevan mielettömän kiva luonteinen ja kun sitä ratsastaa niin siltä ei meinaa haluta vaatia mitään. Kun se on niin ihana. No mä tiedän. Tosin samaan hengenvetoon sanoikin, että siltä pitää vaatia, kun se osaa. Ihan kuin olisin kuullut tuon ennenkin... ;o)

Tölttiä mentiin sunnuntaina myös ja tehtiin lisäyksiä. Se oli kanssa aika hauskaa. Mentiin hitaasti ja otettiin lisäyksiä väliin. Ensimmäisen lisäyksen jälkeen Andreaskin huusi, että wow, siinähän on kuin onkin liikettä. Käski pistää painot jalkoihin kisoihin, niin tuo työtölttikin olisi parempaa. Se kun on se meidän kompastuskivi. Lisätyllä, kun pääsee nopeempaa perille ;o)

Että tämmöinen viikonloppu. Voisinpa melkein todeta, että lisää kiitos! :o)