Noniin, nyt mä sitten olen vääntänyt ja kääntänyt tota hevosta, että vetreä ainakin pitäisi olla. Tässä nyt vaan tapahtui tää perinteinen, että "hävitän askellajini joka kerta, kun opin uutta".

Vuosi sitten sukkis meni Gummille treeniin 2 kuukaudeksi. Sain kauniisti tölttäävä ponin takaisin, mutta ravin kustannuksella. Hevonen ei enää ravannut.

Nyt sitten ollaan harjoiteltu kaiken maailman avot ja sulut ja etuosa ja takaosakäännökset ja pohkeen väistöt ja peruutuksen. On se kiva hevonen. Nopeesti oppii ja aina yrittää parhaansa. Pakko myös todeta, että tehnyt myös omistajan äkkipikaisuudelle ihan hyvää tuo keskittyminen ja opettaminen.

Mutta minkä kustannuksella!?! TAHDIN! Siis mä kua-len. Nyt mulla on ihana muodossa kulkeva, rento hevonen, joka kääntyy ja vääntyy mihin vaan ilman vastusteluja. Ai että on mukavaa pösöttää possupassia kauniisti kuolaimella...

Okei mä soitin mun rakkaalle valmentajalle itku kurkussa. Mää myyn tän ponin oli varmaan eka mitä sain sanottua. Onneksi mulla on tommonen henkinen tuki ja turva tuolla puhelinsoiton päässä. :o) Valmentaja sai tän sitten tajuamaan, että näinhän tässä kävi, että kun nuorelle opettaa uusia temppuja, niin vanhat vähän niinku painuu taka-alalle. Mut ei ne hävinny oo. Pitää vähän relata niitten vääntämisien kanssa ja antaa sukkiksen olla vaan hevonen ja nauttiakin. Mä oon kauhee. Kun mä innostun jostain ni en osaa lopettaa. Ihan hyvähän se on, koska nyt mulla on maailmanluokan kouluhevonen ;o) joo, heh heh...

Tänään sitten ajattelin, että nyt mennään tölttilenkki, eikä yhtään väännetä. Käveltiin ensin niin kauan, että sukkis rentoutui ja sit mentiin. Pienen alkukankeuden jälkeen, ah, sieltä se löytyi. Tasanen rytmi :o) Tää hyrisi onnesta. 4km töltättiin ja sit vaan käveltiin. Ihana hevonen! Huomenna ajattelin joko pitää vapaata tai sit mentään taas tölttilenkki, kera parin kunnon laukkapätkän.