Mä tossa mietin, että onko mitään järkeä lähteä kuoleman väsyneenä ratsastamaan ja mennä pimeessä tommonen 3km lenkki. 3km sen takia, että se on tämän "kotitien" pituus ja suht turvallinen ratsastaa pimeälläkin. Mentiin tölttiä eri temmoissa ja vähän väistätin.

Tuloksena oli, että tulin pirteemmäksi ja hevonenkin oli hyvä. Kunnon kannalta tuolla matkalla ei ole mitään merkitystä, mutta kuuliaisuuden kannalta on väliä.

On ihanaa huomata, miten opitaan kokoajan lisää. Sokkadís muuttuu ja mä muutun. Sokkadís hermostu yhdessä kohtaa ja tunsin miten se veti selän alta, eli jännittyi ja alkoi kulkemaan "väärinpäin". Nyt kun itse huomasin tuon niin osasin korjatakkin sen heti. Voiko parempaa mieltä tulla? Kun itse oppii ja osaa tehdäkkin asialle jotain. Mulla on ihan hirveen huono itsetunto mitä ratsastukseen tulee. Tuntuu ihan mielettömän hyvältä huomata, että osaan jotain. Olen ainakin jotain sisäistänyt valmennuksessa käydessäni. Tästä on hyvä jatkaa. :o)