Vihdoinkin koitti ihana aurinkoinen aamu. Täällä satoi 3 vuorokautta putkeen. Hevosetkin paleli ihan tunteella. Eikun talliin ja lämpöloimia päälle. Raukat. Oli kiva viedä ne tänä aamuna ulos tuonne valoisuuteen :o)

Eilen oli kisat. Ikävä kyllä ne jäi mun tän kesän viimeisiksi kisoiksi. Meillä meni ihan ok, mutta on meillä taivalta edessä. Olin positiivisesti yllättynyt pisteistäni. Sain enemmän kuin uskalsin toivoa.

T2 mentäessä sukkis ryntäs baanalle ensimmäisenä lähteneen perään. Onneksi ensimmäinen osio oli vapaata tempoa tölttiä, sillä rouvan oli pakko voittaa kaikki ja rynni ensimmäiseksi. Se on kiva kiertää kehää 2 muun hevosen kanssa, kun yhden pitää olla aina eka... No ainahan sillä oli joku edessä. Outo hevoinen.

Ennen radalle menoa huomasin, että mulla oli satulavyö pikkasen löysä. Ajattelin kuitenkin pärjääväni. No sen ryntäyksen aikana satula valui eteen. Koko tölttiluokan yritin hilata peffaani takakaaren suuntaan, ettei olla kaulalla. Siksi olin aika yllättynyt tuloksesta.

Pisteet:

Vapaa valintaista tempoa tölttiä; 5,5 - 5 - 5

Työtölttiä; 5 - 5 - 5

Ilman ohjaskontaktia tölttiä; 5 - 4,5 - 5

Ilman ohjia töltissä sukkis rikkoi aika monta kertaa. Mä kovasti yritin istua taaempana, mutta onhan se vaikeeta pysyä töltissä, jos ratsastaja valuu eteenpäin eikä anna tukea pohkeilla, kun pitää punkea peffaansa sinne takakaarelle...

Lopputulos oli 4,97!! Siis 0,03 päässä mestaruusrajasta!!

Tunnetusti 4-käynti ei oo mun laji. Mä inhoon ravia eikä laukkakaan ole mikään nautinto.

Ensin menin työtölttiä joka oli pikkasen liian reipasta, mutta saatiin kuitenkin pisteet 5 - 4,5 - 4,5. Tuomari kommenteissakin oli, että liian nopeeta tempoa.

Sitten jatkoin lisätyllä töltillä josta pisteet 3 - 5 - 5.

Sen jälkeen kävelin. Sukkis oli hieman rauhaton ja hosuva, mutta pisteet oli kuitenkin 5,5 - 5,5 - 5.

Sen jälkeen otin ravin, joka oli kauheeta. Pisteet siitä olikin 4,5 - 4,5 - 4,5.

Ravista nostin sitten laukan. En sitten tarkistanut onko oikea laukka ja painatin menemään. Toisen suoran alussa huomasin, että vidu, VÄÄRÄ LAUKKA! Ei siinä ollut enää pelastettavaa. Vedin virneen naamalleni ja leveesti hymyillen laukkasin väärällä laukalla loppuun asti. a035.gif Elämä on... Laukka 0 - 0 - 0.

Nyt tytöt lähtee Annikan luoksen näyttelytreeniin. Sinänsä mua ei harmita ihan kauheesti, etten mestaruuksiin päässyt osallistumaan, koska nyt Annikalla on enemmän aikaa ratsastaa sukkista. Ei mene hyvää treeniaikaa, mun kisahömpötyksiin. Enhän mä mitään mestaruuskisoissa olis voittanut. Varmaan ollut viimeinen, mutta se että saa osallistua olis ollut kivaa.

Tää oli kuitenkin mulle tosi hyvä opetus tää vuosi. Kivaa on ollut ja huomata on tarvinnut, ettei aina mene suunnitelmien mukaan. Pisteet oli tosi kivat ja tosiaan enemmän kuin olen uskaltanut toivoa. Ehkä mun nyt vaan tarvii alkaa uskomaan enemmän itteeni. Se ainakin tuli huomattua, että mulla on kuin onkin aika kiva hevonen :o)

HAUSKAA KESÄÄ!!

Kirjoittelen kuulumisia kun on jalostusnäyttelyn aika. Eli Ypäjällä 3-5.7.

P.s. mun uusi 95 euron kypärä hajos 1 käyttökerran jälkeen. Siitä oli ompeleet hävinnyt ja leukahihna jäi mun käteen kisoissa.