Viikko lomaa takana ja tänään vihdoinkin koitti päivä, kun pääsin takas satulaan. Itseasiassa tulin jälleen kipeeksi, joten vieroitusoireet parin ekan päivän jälkeen oli kadoksissa ja nukkumatti tilalla.

Aurinko paistoi ja lumet oli sulannut pois. Täydellinen ratsastuskeli. Lukuunottamatta roudan tekemät reiät tiessä. Ne pohjattomat kuilut jotka vetävät pieniä poneja puoleensa...

Ratsastus on kivaa. :o) Nyt mä jopa ymmärsin töltin ja hyvän töltin eron. Sirpan hyvillä neuvoilla tänkin tajusin. Ja ihan vaan sillä, etten antanut sukkiksen jäädä roikkumaan ohjia vastaan ja ite pidin huolen, etten jäänyt roikkumaan. Heh, oonkohan noin koottua tölttiä koskaan mennytkään. Poni oli varmaan metrin pituinen ja aina kun annoin pikkasen pohjetta vinkiksi, ettei lähetä valumaan, niin jalat vaan kävi. Otti kauheesti voimille ja oltiinkin mukavan hikisiä reissun jälkeen.

Sukkiksella, kun on semmoinen kiva letkee töltti, mutta ei töitä tahtois sen eteen tehdä. Ollaan vaan pösötetty. Ja olen antanut pösöttää. En osannut kuvitella, että se voisi tuntua näin erillaiselta. En osaa edes sanoiksi pukea sitä fiilistä mikä siitä seurasi. Miten sen hevosen liike ihan oikeesti aaltoilee hyvässä kootussa töltissä koko hevosen läpi! Ihanaa ja mahtavaa! Tätä taas lisää!